Maailman onnellisin maa

Maaliskuun puolivälin jälkeen uutisoitiin, että Suomi on maailman onnellisin maa – jo kolmannen kerran peräkkäin! Tämä tulos käy ilmi YK:n onnellisuusraportista. Myös muut Pohjoismaat sijoittuvat vertailussa kärkisijoille. Monet muutkin selvitykset ja tutkimukset kertovat samaa kieltä: Eurostatin mukaan suomalaiset ovat EU:n kansalaisista tyytyväisimpiä asumiseensa. Maailman talousfoorumi (WEF) on puolestaan todennut, että Suomi on maailman turvallisin maa,Jatka lukemista ”Maailman onnellisin maa”

Onko sinulla hyvä työpaikka?

Teemme töitä keskimäärin 40 tuntia viikossa, osa jopa enemmän. Se on leijonanosa ajasta, jonka olemme valveilla. Niinpä olisi vähintään suotavaa, että työ on tekijälleen mielekästä. Ei työelämä toki yhtä juhlaa ole, ja siihen kuuluu myös vaikeita asioita, mutta kyllä hyvän työpaikan eteen kannattaa ponnistella. Sellainen tulisi olla meillä jokaisella. Aihepiiri on ollut vahvasti mielessäni viime viikkoina, silläJatka lukemista ”Onko sinulla hyvä työpaikka?”

Ei ku hiihtämään!

Yleisen näkemyksen mukaan työelämä on nykyään hyvin hektistä ja vaatii meiltä tekijöiltä paljon. Meiltä odotetaan tuloksia. Työnantaja maksaa mielellään sovitun korvauksen ajastamme ja työpanoksestamme, kun hoidamme meille osoitetut tehtävät jämäkästi ja tuloksellisesti. Tehokkuutta arvostetaan.   Monipuolinen teknologia sekä erilaiset ohjelmat ja sovellukset auttavat etenkin tietokoneiden ja älylaitteiden kanssa työtä tekeviä. Toisaalta olemme aina tavoitettavissa, kunJatka lukemista ”Ei ku hiihtämään!”