Olen viime aikoina seurannut yrityselämää eri toimialojen yhtiöiden hallitustehtävissä. On tullut selväksi, että elämme haastavia aikoja. Keskustelut tuttujen yrittäjien kanssa vahvistavat asian. On sotaa, energiakriisiä ja inflaatiota, korot ja materiaalihinnat ovat nousseet kovasti. Pankitkin ovat varovaisempia luottopolitiikassaan. Mitä yritykset näissä olosuhteissa tekevät? Sellaiset, joilla ei ole kertynyt riskipuskuria taseeseen, joutuvat todella tiukoille. Osa valitettavasti kaatuu,Jatka lukemista ”Pelataanko änärissä vai puulaakissa?”
Kategoria-arkisto: Yleinen
Ryhtiä Suomi!
Suomalaiset ovat tutkitusti maailman onnellisinta kansaa – vuodesta toiseen. Sehän on huippujuttu! Mutta nukummeko pian onnemme ohi? Ajat ovat poikkeukselliset, ja varsinkin julkisen sektorin velkataakka ja hoitajapula vaativat laaja-alaista reagointia. Talouselämä-lehti haastatteli hiljattain rahoituksen professori Vesa Puttosta. Hän kantoi huolta Suomen tulevaisuudesta. ”Aina kun tulee ongelma, ratkaisu on uusi valtiontuki.” Puttonen toteaa, että Suomi pitäisiJatka lukemista ”Ryhtiä Suomi!”
Jokaisessa nuoressa on potentiaalia
Olen saanut seurata läheltä useita nuoria yrittäjiä. Yhä useampi nuori työllistää itsensä toiminimi- tai kevytyrittäjänä. Toimelliselle yrittäjälle on aina tehtäviä tarjolla, ja yrittäjällä matala kynnys palkata eri tehtäviin yrittäjäkollegoita. Kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Näyttää siltä, että nuoret vievät läpi työelämän murroksen! Merkittävää osaa heistä ei innosta perinteinen kahdeksasta neljään toisen palveluksessa -malli. Yrittäjyys tarjoaa heilleJatka lukemista ”Jokaisessa nuoressa on potentiaalia”