Jokaisessa nuoressa on potentiaalia

Olen saanut seurata läheltä useita nuoria yrittäjiä. Yhä useampi nuori työllistää itsensä toiminimi- tai kevytyrittäjänä. Toimelliselle yrittäjälle on aina tehtäviä tarjolla, ja yrittäjällä matala kynnys palkata eri tehtäviin yrittäjäkollegoita. Kysyntä ja tarjonta kohtaavat.

Näyttää siltä, että nuoret vievät läpi työelämän murroksen! Merkittävää osaa heistä ei innosta perinteinen kahdeksasta neljään toisen palveluksessa -malli. Yrittäjyys tarjoaa heille enemmän – vapautta, vastuuta ja merkityksellisyyttä.

Esimerkkejä nuorten toimeenpanokyvystä kesältä: Nuorten luotsaaman maatilayrityksen kesätapahtuma kokosi tuhansia ihmisiä pienelle kylälle. Korkeakouluopiskelijoiden kesäyritys puolestaan työllistää yli viisikymmentä nuorta maalaria ja myyjää, kaikki yrittäjiä, satoihin maalausprojekteihin. Lomalla kävin nuorten yrittäjien kesäkahviloissa, hyvistä tarjoiluista ja palveluasenteesta nauttien.

Nuorten toimeenpanokyky on esimerkillistä. Suunnittelua tehdään sopivasti, mutta energia suunnataan erityisesti toiminnan käynnistämiseen ja tekemiseen – ilman liiallista epäonnistumisen pelkoa. Myös somen hyödyntäminen markkinoinnissa ja myynnissä on huipputasoa, siinäkin he näyttävät mallia monille pitkään toimineille yrityksille ja organisaatioille.

Kokemus omasta nuoruudestani: Parikymppisenä opiskelijana työskentelin yrityksessä, joka tuotti ja kustansi yritys- ja paikallislehtiä. Sain tehtäväkseni toteuttaa itsenäisesti lehden kesätapahtumaan. Suunnittelin sisällön, kirjoitin jutut, myin ilmoitukset ja ohjasin taittotyön. Heimo-yrittäjä antoi vastuuta, rohkaisi ja luotti. Tein innolla töitä, lehti onnistui. Työn tilaaja oli tyytyväinen, ja minä opin paljon. Työelämä tarvitsee ”heimoja”, jotka antavat vastuuta ja luottavat nuoriin.

Suurin osa nuorista opiskelee talvet ja tekee töitä kesät. Osa työskentelee myös iltaisin ja viikonloppuisin rahoittaakseen opintojaan. Yhteiskunnallinen hulluus on, että opintotukea peritään takaisin, jos aktiivinen nuori tienaa ”liikaa”.

Emme voi sulkea silmiämme siltä, että samaan aikaan meillä on paljon nuoria, jotka ovat väsyneitä tai uupuneita, jopa toivottomia. Osaammeko auttaa, tukea ja rohkaista heitä löytämään elämisen ilon ja luottamuksen tulevaisuuden rakentamiseen? Se on yksi kansakuntamme kohtalonkysymyksistä. Jokaisessa nuoressa on potentiaalia.

Nuoret rakentavat tulevaisuuden Suomen. He perustavat tulevaisuuden yritykset ja ratkaisevat maamme menestyksen. Heitä kannattaa rohkaista ja tukea kaikin keinoin.

Julkaistu Kalevassa elokuussa 2022