Kiekkoleijonien oppeja työpaikoille

Suomen Parhaat Työpaikat listattiin Great Place to Work -instituutin toimesta vapun alla. Julkistuksen jälkeen seurasin mielenkiinnolla kärkeen sijoittuneiden organisaatioiden viestintää ja somekeskusteluja hyvän työpaikan rakennuspalikoista. Selvää on, että pitkä pandemia-aika on väistämättä vaikuttanut johtamiseemme ja tuonut siihen uusia painopisteitä.

Parhaat työpaikat nostivat esille muun muassa jatkuvan ja aktiivisen vuorovaikutuksen sekä psykologiseen turvallisuuteen ja henkilöstön hyvinvointiin panostamisen. Lisäksi tunnistin päivityksistä arvojen korostamisen ja luottamuksen merkityksen. Näillä elementeillä saadaan ihmisistä heidän paras potentiaalinsa esiin.

Jotta ihmiset voivat aidosti liittää päivittäisen työnsä organisaation strategiaan, lukeutuu ydinasioihin myös johtamisen selkeys. Se on edellytys asetettujen tavoitteiden saavuttamiselle – onnistumisille. Ne taas tuovat iloa ja lisäävät koko organisaation tyytyväisyyttä.

Jääkiekon maailmanmestaruuskisat ovat juuri käynnistyneet, ja kultaiset olympiamitalit – ensimmäiset koskaan tässä lajissa – ovat meillä tuoreessa muistissa. Maajoukkueen päävalmentajan Jukka Jalosen pelifilosofia pohjautuu arvoihin luottamus, reiluus ja yhteistyö. Lopputulos kertoo, että niiden avulla rakennettiin turnauksen paras joukkue.

Jalonen on puhunut paljon myös roolituksesta ja ryhmähengestä. Hän on korostanut Leijonajoukkueessa olevan sitoutuneita pelaajia, joita on helppo valmentaa: ”Yritämme rakentaa hyvän ilmapiirin ja toimivat henkilökemiat, minkä ansiosta meillä on mielestäni aina mahdollisuus pelata mitaleista.”

Olen lukenut, että Leijonien ja Jukka Jalosen filosofiaan kuuluvat myös uskallus kysyä ja kyseenalaistaa asioita oikeilla hetkillä, kommunikoida ja viestiä avoimesti sekä luottamus itseen ja toisiin. Näitä täydentävät teesit: ”Yritämme saada itsestämme parhaamme irti tiukoissa paikoissa ja arvostamme kaikkia joukkueen jäseniä roolista riippumatta.” Siinäpä hyvät periaatteet kiekkojoukkueen lisäksi kaikille työpaikoille.

Leijonien ja parhaiksi listattujen työpaikkojen teeseissä onkin paljon yhteistä. Sinänsä yksinkertaiselta tuntuvia asioita, mutta joiden noudattaminen kuitenkin vaatii sitoutumista ja henkistä suuruutta.

Tiedämme, että työelämä ei ole pelkkää myötämäkeä. Vaikeatkin asiat pitää käsitellä, ja sen voi tehdä rakentavassa ja ratkaisuhakuisessa hengessä. Keskinäisen kunnioituksen ilmapiirissä on jokaisella mahdollisuus kukoistaa, ja voittavassa joukkueessa on ilo pelata.

Lopuksi kysymys pohdittavaksi sinulle: oletko sitoutunut pelaaja yhteisössäsi? Ja valmentajille: luotko turvallisen ilmapiirin joukkueessasi?

Julkaistu Kalevassa toukokuussa 2022